Viikko 32 (31+1) Maanantai

Virallisesti kaksi kuukautta odotusaikaa jäljellä. Todennäköisesti/toivottavasti kuitenkin vähän vähemmän, eli n. 4 - 8 vkoa. Tuntuu kuin olisi kaikki tärkeä tekemättä ja aika loppuisi täysin kesken.

Tänään mieheni palasi kesälomaltaan takaisin töihin, joten arki arkaa meidänkin perheessä. Lapsilla on vielä se kaksi viikkoa lomaa jäljellä. Tänään on neuvola ja odotankin sitä kovasti, koska olo ei ole mitenkään kehuttava. Eilen harjasin koirat ja istuin pitkään maassa jalat harallaan. Sen jälkeen liitokset ovat olleet to-del-la kipeinä. Tuntuu ettei pääse liikkumaan. Maha on kipeä ja supistelee. Kävelyvauhti on hidastunut entisestään. En tiennyt että näinkin hitaasti pääsee vielä eteenpäin ;)

Viime viikolla yhtenä yönä heräsin siihen kun kastelin sängyn - mitä, minä joka olen jo yli kolmenkymmenen!!!!! Nolotti ja hävetti. En tiedä osuiko sitten vaavin potku niin osuvaan paikkaan vai miksi niin pääsi käymään. Nyt laitoin sitten itselleni muovia lakanan alle tulevaisuuden varalta. Aamulla kyllä heräsi pelko että kyseessä olisikin ollut lapsivesi, mutta ei kai se sentään pissalta haise. Taitaa olla toi pidätyskyky heikentynyt aika paljon.

Viime viikolla hoksasin ensimmäistä kertaa että vauvallahan on välillä hikka. Tuntuu sellainen takaisen tykytys mahassa. En muista aikaisemmista raskauksista tällaista. Muuten meille tulee varmasti vilkas elohiiri, koska mahassa myllertää paljon ja koko ajan. Perjantaina kyllä olin huolissani koska liikkeitä tuntui vain ihan muutamia pieniä muljahduksia. Ei yhtään potkua tuntunut. Mutta onneksi lauantaina tilanne laukesi ja pikkuinen aloitti normaalit jumppatuokiot. Kyllä nopeasti tulee vainoharhaiseksi. Taitaa olla normaalia että välillä tulee päiviä jolloin liikkeet ovat vähäisempiä.

Lääkärikin soitti perjantaina ja kyseli lääkitykseni vaikutuksista. Näyttää siltä että kaksi tabua aamuin ja illoin ja ruokavalio pitävät toistaiseksi sokerit sopivan alhaisena. Tarkkana pitää vaan muistaa olla mitä suuhunsa laittaa. Onneksi nyt alkaa se arki niin syömisen rytmityskin helpottuu kun ei ole niin paljon poikkeavaa ohjelmaa.