Viikko 8 (7+1)

Äiti soitteli minulle lauantaina. Kerroin hänelle odotuksestani. Onnitteluja en saanut - varmaan sen takia koska siskoni oli äidin vieressä puhelun ajan ja kielsin vielä kertomasta hänelle... Olen nyt kyllä jo vähän pettynyt koska lauantaisen jälkeen en ole äidistä mitään kuullut!!!! Lapset ovat kyllä olleet hänellä hoidossa eilen ja tänään, mutta kaikki yhteydet ovat tulleet siskoni (16v) kautta.

Eilen oli todella tuskaisaa olla töissä ja olinkin aivan varma todella huonosti nukutun yön jälkeen etten menisi tänään töihin - mutta täällä sitä ollaan. Niskat ovat jumissa ja huono olo vaivaa. Olen jo alkanut miettimään pahoinvointilääkkeitä, akupunktiota, hierontaa jne. Siitä kyllä voi arvata millainen olo tällä hetkellä on... Taidanpa googlata taas neuvoja tähän olotilaan.

Eilen sain soitettua neuvolaan ja sain ensimmäisen ajan 6.3. klo 9:30. Eli silloin näyttäisi viikkoja olevan 9+4. Aluksi meinasin saada ajan maaliskuun loppuun, mutta onneksi ihmettelin ääneen. Jouduin typerän soittoajan takia soittamaan töistä ja oli siinä omat hankaluutensa, koska huonetoverini ei tiedä raskaudestani.

Paino on vähän tasaantunut, mutta kuitenkin on pudonnut yht. -1,3kg lähtöpainosta, mutta vatsa on selvästi turvoksissa.