Rv 7 (6+0)

Uusi raskausviikko alkaa. Jotenkin sitä odottaa koko viikon malttamattomana aina perjantaita. Silloin tietää että yksi viikko on taas voitettu. Nyt tuntuu että koko ajan vaan odottaa jotain tietoa että raskaus on totta. Tekisi mieli tehdä vielä testi ihan vain varmistaakseni että olen oikeasti raskaana. Tämä oireiden puuttuminen on toisaalta aivan ihanaa ja taas toisaalta todella epätoivoista. Oireista on helpompi ymmärtää että jotain tapahtuu elimistössä.

Viime raskaudessa nyt jo oli huono olo ja nyt vain silloin tällöin ihan lievää etovaa oloa. Sekin voi vaan johtua huonosta syömisestä tai juomisesta. Ensiviikolla tai sitten seuraavalla meinaan soittaa sinne neuvolaan. Silloin tulee raskaudesta ns. julkinen.