Viikko 35 (34+1)

Viikot menevät ja aika kuluu. Ei ole enää montaakaan viikkoa jäljellä. Nyt on tullut jo kova pesänrakentamisvietti. Viime viikolla hiki hatussa siivoilin vaatehuoneen ja varaston. Se on vissiin ensimmäisiä merkkejä synnytyksen lähestymisestä. Muutenkin on koko ajan sellainen tunne että kaikki on vielä kesken...

Loppuraskauden oireet ovat inhottavia. Närästys kuuluu päivittäiseen elämään. Onneksi Rennie auttaa suurimpaan hätään. Maha häiritsee jo monia päivittäisiä asioita. Raskaus ei unohdu, vaan sen tuntee koko ajan. Vauvan pystyy jo hahmottamaan. Ainakin sen pyllyn. Pyllyä se heiluttelee ja tunkee kylkiin niin että ahdistaa. Ei se suoranaisesti satu, ennenmmin tuntuu vaan todella ilkeältä. Selällään ei enää voi olla kuin hetken. Heti alkaa tulla huono olo. Kävely on ankkamaista vaappumista ja vauhti - no sitä ei ole. Supistelut ovat jokapäiväinen riesa. Jännää kun parin viikon päästä alkaa ne viikot kun jokaisen supistuksen jälkeen miettii, että nytkö synnytys alkaa.

Vaunut ovat nyt kotona ja turvaistuin. Vaatteetkin on jo kaapissa, niin ja sänky paikoillaan. Kaikki vaan on pesemättä. Kai ne vielä hyvin ehtii. Niin ja "sairaalakassia" en ole vielä miettinyt. Kameran akut pitäisi varmaan myös ladata, ettei käy niin kuin viimeksi, että koko kamera jäi kiireessä kotiin. Miehen kanssa myös vitsailtiin auton tankin olevat varmasti juuri lähdön hetkellä tyhjä...

Kaupassa kun käydään perheen voimin, niin mies aina seurailee vastaantulijoiden ilmeitä. Kyllä tämä vatsa kääntää useimpien ihmisten katseet. On se jännä kuinka odottava äiti ja erityisesti sen maha näin loppuraskaudessa voikin olla katseenvangitsija. Itse en kehtaa seurata muiden katseita, vaan koitan kävellä normaalisti muista välittämättä. Taitaa tämä olla miehelle jotain terapiaa...