Rv 38 (37+6)

Päivä kerrallaan nyt eletään - tai oikeastaan tuntuu että elän hetken kerrallaan. Aamulla heräsin vähän ennen kuutta supistukseen. Heti tuli mieleen että olisiko nyt sitten tosi kyseessä, mutta ei sentään. Tunnin verran alamaha "juili" ja kipuili, mutta sitten se rauhoittui. Sängystä piti jopa mennä suoraan vessaan isolle hädälle. Ja maha olikin löysällä.

Enää ei limatulppaa tule kuin ehkä ihan rippeitä. Jotenkin ajattelin että kyllä se synnytys parin päivän sisällä käynnistyy. Toivottavasti vaan lääkäri oli painoarviossaan oikeilla teillä, niin sitten ei ole mitään hätää. Vaikkakin kyllä olo on todella malttamaton.

Haluaisin niin jo saada nyytin syliini, mutta toisaalta pelkään tulevaa synnytystä. Pakkohan siitä on hengissä selvitä, kun olen kolmesti aikaisemminkin selvinnyt ;) Kipeätä se vaan tekee....