Viikko 23 (22+4)

Eilen keskiviikkona kävin sitten vuodeosastolla sokereiden takia (siellä oli raskaana olevia sekä synnyttäneitä naisia. Vauvoja siellä ei ollut). Sain sieltä oikein sänkypaikan, vaikka yöksi en jäänytkään. Hoitaja laittoi selkääni ihon alle anturin (ihon päälle tuli sellainen pieni peukalonkokoinen laite ja lisäksi pitää koko ajan pitää mukana lähetintä) mikä mittaa kudoksistani sokeriarvoja ympäri vuorokauden.

Joudun silti mittaamaan n. 4krt/pvässä sormenpäästä sokereita jotka sitten syötän lähettimeen. Tämän lisäksi kirjoitan tarkkaa ruokapäiväkirjaa ruoasta ja liikunnasta. Verikoe otettiin myös. Lounaan jälkeen pääsin lähtemään kotiin (eli n. 13:00). Juuri ennen lähtöä hoitaja vielä tuli kuuntelemaan vauvan sydänäänet ja kaikki kuulosti ihan hyvältä.

Perjantaina (huomenna) menen uudelleen osastolle aamulla klo 9:00. Laite otetaan selästä pois ja lääkäri purkaa arvot ja tutkii sokeriarvoni ja ruokapäiväkirjani. Niiden perusteella sitten päättää jatkotoimista. Huomenna myös ultrataan. Luultavasti tutkitaan uä-tutkimuksen perusteella vauvan kokoa.

Eilen ennen kuin lähdin tyksiin niin kävin viemässä terveyskeskukseen uudelleen sen virtsanäytteen. Onkohan virtsatietulehdus mennyt pois. Supistelee edelleen aika paljon. Onneksi suurin osa näistä on kuitenkin "kivuttomia". Mutta silti huolestuttaa. Kävellessä alkaa koko maha kovettua ja ensin alkaa sattumaan alamaha. Lenkin loppupuolella koko kohdun alue on kipeä. Lenkki ei kyllä ole mitään hikilenkkiä vaan enemmän sellaista lyllertämistä. Tuntuu ettei koiratkaan saa siitä mitään irti.

Tyttöni on tämän viikon sitten leireillyt. Maanantaina lähti ja perjantaina palaa takaisin kotiin. Soitellut on joka päivä. Kaikki on kuulemma mennyt ihan hyvin. Ilmat eivät vaan ole olleet kovinkaan kivat. Kylmää ja sadetta on ollut. Ainoastaan maanantaina oli hellelukemat.

NIIN JA SITTEN TÄRKEÄÄ TIETOA!

Tiistaina nukkumaan mennessä vauva alkoi riehumaan yksiössään. Katselin mahaa ja yht'äkkiä maha heilahti. Eli nyt sitten VAUVAN POTKUT NÄKYY JA TUNTUU KAIKILLE!!!!