Viikko 6 (5+5)

Nyt pitäisi meidän pikkuruisella alkiolla sydän lyödä. Aivan uskomatonta! Keskenmenon pelko kyllä kaihertaa koko ajan taka-alalla. Yritän vaan ajatella tätä hetkeä kun kaikki on hyvin.

En ole vielä uskaltautunut soittamaan neuvolaan - ehkä sitten ensi viikolla tai sitten seuraavalla. Nyt on alkiolla ikää 26 pvää, siis kohta kuukauden ikäinen "loinen" elelee jossain syvällä omassa pienessä yhdeksän kuukauden ikäisessä yksiössään.

Uskokaa tai älkää, mutta minua pelottaa synnytys. Ei kipu sinänsä, vaan se jos emme sittenkään ehdi ajoissa sairaalaan. Uhkasin kuusi vuotta sitten kun poikamme syntyi, että jos vielä joskus odotan niin muutan kuukauden ennen laskettua aikaa sairaalan  viereen. Pojasta ehdimme olla sairaalassa noin puoli tuntia. Eikä koko synnytys kestänyt ensimmäisestä supistuksesta syntymään kuin vajaa kolme tuntia.

Toinen pelko on vauvan hyvinvointi. Miehelläni todettiin 2005 kivessyöpä, jonka seurauksena peloteltiin mahdollista lapsettomuutta. Lääkärit kuitenkin sanoivat että onneksi teillä kuitenkin on jo kaksi lasta, silloin minulla nousi karvat pystyyn ja ajattelin ettei lasten lukumäärä yhtään vaikuta/helpota jos joskus tulee vauvakuume. No onneksi toisen kiveksen poistaminen ja kovat sytostaattihoidot eivät vieneet mieheni hedelmällisyyttä. Vilkkaat tuntuu nuijapäät olevan, kun vielä yhdellä kerralla onnisti. Meillä on kyllä kaksi aikaisempaakin saanut alkunsa joko ensimmäisellä tai sitten toisella kuukautiskierrolla. Ensimmäinen sai alkunsa kolme päivää ennen häitämme ja tämä sai alkuunsa saunassa 12.1.

Mutta voiko ne solumyrkyt kuitenkin vahingoittaa siittiöitä. Onko kuitenkin "viallisia" siittiöitä nyt hänellä enemmän? Onkohan meillä suurempi todennäköisyys että tulee vielä keskenmeno tai että vauvan kehitykseen tulee ongelmia - pahojakin sellaisia. Tämä asia nyt sitten pyörii koko ajan ajatuksissani ja tämän ajatuksen takia on tehnyt mieli jo soittaa neuvolaan ja kysellä onko heillä siitä jotain tietoa! En ole edes puhunut peloistani miehelle, vaan käpristelen yksikseni. Joudunko odotuksen aikana jokaiseen mahdolliseen tutkimukseen, että voidaan selvittää onko kohdussa kaikki hyvin. Se tulisi olemaan rankkaa - ainaista testaamista ja tuloksien odottamista. Ja sitten joko hetken helpotus tai epätoivo tai jotain.......

Kokemuksesta tiedän miltä tuntuu kun takaraivossa pyörii ajatus että joko nyt tulee huonoja uutisia. Mieheni tulee käymään kontrolleissa puolen vuoden välein ainakin vuoteen 2015 asti. Toisaalta on helpottavaa kun voidaan seurata ja tarkkailla mahdollista uusiutumista, mutta näin tästä syövästä ei pääse ikinä eroon. Tämän takia sanonkin aina, jos on joskus diagnosoitu syöpä, se ei ikinä "parane" lopullisesti. En esimerkiksi pysty sanomaan että mieheni on sairastanut syövän vaan hänellä on todettu syöpä. Hoidot ovat ohi ja tällä hetkellä kaikki on hyvin.

Varmaan tästä pitkästä kirjoituksesta jo huomaakin uuden alkuraskauden oireen jonka olen näköjään saanut - mieliala vaihtelee laidasta laitaan. Välillä itkettää ja välillä naurattaa. Hermot ovat kireänä ja pelko asioista pyörii mielessä. Näen unta että mieheni ei välitä minusta...

Voi kun hän ymmärtäisi näitä oireita!!!!!!!!