Enpä ole pitkään aikaan jaksanut tänne mitään raapustella, mutta ehkä nyt alkaa taas paremmin päivittymään. Meidän pikkumies on kohta jo 8 kuukautta ja ryömii kovaa vauhtia ympäri taloa. Konttausasentoonkin jo noustaan. Puhuminen on sellaista mam-mam-maa juttua. Pikkumies on kyllä ollut helppo vauva. Ainut mistä on ollut "rasitteita" on yösyömiset. Tähän päivään mennessä en ole nukkunut yhtään yötä kokonaan. Mutta kaikkeen tottuu ja jos pikkumies herää yössä yhden kerran niin se on kuin nukkuisi piiiiiit-käääät ja hyvät yöunet =D

Ajatuksissa oli meillä vielä tämän herran jälkeen, että voisi vaikka yksi vauva vielä tulla. Ensin oli ajatuksissa että ikäeroksi olisi kiva joku 2-3 vuotta, mutta näin ne ajatukset muuttuvat. Mieheni on jo pitempään koittanut houkutella että josko jo se uusi vauva saisi alkaa tulemaan ja pikkuhiljaa olen kasvattanut vauvakuumetta sisälläni. Nyt jo laskeskelimme että jos vauva saa alkuunsa yhtä helposti kuin aikaisemmat, niin vauva syntyisi alkuvuodesta ja pikkumies olisi noin 1½ vuotta.

Siinäpä tuoreimmat kuulumiset.....