Rv 37 (36+0)

Huh huijaa... Olo on kuin valaalla, vaikka paino ei ole kyllä noussut kuin yhden kilon koko raskausaikana. Nyt on sokerit pysyneet paljon helpommin alhaalla kuin ennen, vaikka syöminen on ollut samanlaista. Myös vauva on liikkunut huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Toivottavasti se ei tarkoita sitä, että se olisi jo niin iso ettei mahdu kohdussa enää liikkumaan.

Tänään on neuvola käynti edessä, pitkästä aikaa. Edellisestä käynnistä on reilu 3 viikkoa. Ensi viikolla on äitiyspolille aika sokerikontrolleihin. Toivottavasti sinne ei enää tarvitsisi mennä ;) Nyt on kyllä mieleni muuttunut täysin. Olen ihan varma että tämä raskaus meneekin laskettuun aikaan tai sitten yli. Toivottavasti ei kuitenkaan. Ei muuten sillä mitään väliä ole, kyllä minä jaksan tätä lyllertämistä ja närästämistä ja issiaskipua ja mielialanvaihteluita vielä niin pitkään kuin tarvitaankin, mutta pelkään että vauva on liian iso ja synnytyksessä kaikki ei menekään hyvin.

Pelko on nyt voimakkaasti esillä. Pelkään odottaa, pelkään synnyttää, pelkään vauvan puolesta. Pelkään itse asiassa melkein kaikkea. Eniten sitä että tämä ei sittenkään pääty hyvin. Me olemme olleet niin onnekkaita, että jotenkin takaraivossa vain raksuttaa, ettei tämä tiedä hyvää. Kaikki ei millään voi päättyä hyvin.

Vaikka onhan meillä niitä vaikeuksiakin ollut vaikka muille jakaa. Mieheni kävikin juuri joulun alla keuhkokuvissa ja vatsan tt-kuvissa. Onneksi niistä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Silti vaikka kivessyöpä diagnoosista onkin jo lähemmäs viisi vuotta, emme voi sanoa ikinä että syöpä on lopullisesti voitettu. Se on niin kavala sairaus ja seuraa elämäämme varmasti loppuun asti. Toivottavasti kuitenkin ei enää uusiutuneena.

Tänään alkoivat sitten koulut ja miehenikin lähti töihin. Hän piti viime viikon kesälomaa. Toivottavasti osaa pitää kuitenkin puhelinta lähettyvillä jos kuitenkin lähtö tulee jossain vaiheessa...