Rv 17 (16+6)

Tänään oli neuvolalääkäri. Odotin kovin neuvolakäyntiä, koska onhan ensimmäisestä ja ainoasta kerrasta kuukauden verran aikaa. Sitten siellä olikin tutun neuvolatädin paikalla sijainen, joka ei normaalisti ole odottavien äitien kanssa vaan on lasten neuvolatäti. No sai hän luultavasti kaikki tärkeimmät asiat hoidettu, mutta paha mieli jäi kuitenkin käynnistä. Olin odottanut siitä niin paljon enemmän. Ja sitten se lääkäri. No sekin oli sijainen ja vielä nuori ja kokematon. Ei tajunnut edes kaihtimia laittaa kiinnipäin vaikka pers paljaana siinä makasin suoraan kohti ikkunaa ja kyse oli vielä ensimmäisestä kerroksesta. Otti papa näytteen ja tarkisti kohdunsuun. Ei oikein tiennyt olisiko pitänyt mitata kohdun kokoa, joten jätti sen seuraavaan kertaan. Sydänääniä ei meinannut millään saada kuuluviin. Meinasin jo itse ottaa laitteen käteen ja kokeilla, mutta onnistuihan se sittenkin.

Sokerirasitustulokset olivat tulleet ja koholla oli kuulemma kaksi arvoa. Seuraavaksi tulee sitten käynti tyksiin sokerikontrolliin. Nyt sitten alkaa virallinen ruokavalio ja sokereiden mittaaminen.

Edelleenkään en tunne mitään liikkeitä. Onneksi kuitenkin tänään kuulin sydänäänet, että tiedän kaiken olevan kunnossa..