Viikko 15 (14+5)

Onneksi näyttää nyt siltä että ne supistukset lakkasivat kokonaan. Olen koittanut rentoutua aina kun siihen on mahdollisuus.

Välillä vieläkin iskee etova olo, mutta muuten olo on jo hyvä. Väsymyskin on väistynyt ja ihana kun kevät tulee... Maha on mielestäni viikkoihin nähden iso. No iso olen minäkin :) Pitäisi varmaan pikkuhiljaa ottaa ensimmäinen mahakuva.

Potkuja en vielä ole tuntenut, vaikka kuulostellut kyllä olen. Muutaman kerran aivastuksen jälkeen mahassa on tuntunut kuplintaa, mutta en menis sanomaan niitä kuitenkaan potkuiksi.

Vielä ei ole kukaan tullut kysymään odottamisesta. Töissä jo olen vähän odotellut että joku uskaltaisi onnitella. Naispuoliset työkaverit kyllä tietävät tilastani ja ovatkin onnitelleet ja kyselleet vointia. Sukulaiset tietävät myös ja joukkuetovereilleni kerroin viimeisen pelin jälkeen (rv 11).